Abstract
Kuluttajat pitävät jätteiden lajittelua tärkeänä, mutta suomalaisten kierrätysaste ei ole kuitenkaan kehittynyt toivotulla tavalla. Lajittelun helppous edistää kierrättämistä ja tässä esimerkiksi erilaisilla lajittelutuotteilla on suuri merkitys. Tarkastelemme tutkimuksessamme kuluttajien osallistumista lajittelutuotteen kehittämiseen prototyypin testausvaiheessa. Käsittelemme kuluttajien motivaatiota vapaaehtoiseen osallistumiseen ja heidän huomioitaan testattavasta tuotteesta erityisesti kulutusarvojen näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen kotitalouden haastatteluin ja kyselylomakkein kerätystä laadullisesta aineistosta. Rakensimme kaksi tyyppitarinaa, joista ensimmäinen tarkastelee osallistujien motivaatiota ja toinen kuvaa tuotteen kulutusarvoja. Tutkimuksemme osoittaa, että sisäiset, henkilöstä itsestään lähtevät motiivit kannustavat kuluttajia osallistumaan testaamiseen. Testaajat painottivat ympäristösyitä etenkin pohtiessaan tuotteen elinkaarta sekä haluaan osallistua tuotetestaukseen. Lajittelutuotteessa kiinnitettiin huomiota erityisesti toiminnallisiin arvoihin, kuten tuotteen toimivuuteen lajittelun mahdollistajana. Lisäksi myös sosiaalisia, emotionaalisia ja episteemisiä arvoja tuotiin esille, joten tuotteen ostamiseen ja käyttämiseen liittyy monia eri ulottuvuuksia. Kuluttajien osallistaminen tuotetestaukseen antaa tietoa tuotteen käyttöominaisuuksista sekä ideoita jatkokehittelyyn.
Talk to us
Join us for a 30 min session where you can share your feedback and ask us any queries you have
Similar Papers
Disclaimer: All third-party content on this website/platform is and will remain the property of their respective owners and is provided on "as is" basis without any warranties, express or implied. Use of third-party content does not indicate any affiliation, sponsorship with or endorsement by them. Any references to third-party content is to identify the corresponding services and shall be considered fair use under The CopyrightLaw.