Abstract
Artikkeli käsittelee toisen maailmansodan (1939–1945) ja sen jälkeisten vuosien muistelukerrontaa elämäntarinan säikeenä tutkimalla, millaista on sota- ja jälleenrakennusajan muistelukerronta Vammaisena Suomessa 2013–2014 -elämäkertakokoelmassa. Tutkimuksen metodologinen perusta on tarinallisen kiertokulun malli, jonka ytimiä ovat sisäinen ja kerrottu tarina sekä kulttuurinen tarinavaranto. Vammaisten ihmisten yhteys tarinalliseen kiertokulkuun on usein esteellistä, mutta esteisyys rakentuu suhteessa kerrottavaan aiheeseen. Sota-aika määrittyi elämäntarinan aineellisena ja kerronnallisena olosuhteena, jonka vaikutukset saattoivat ulottua myös myöhempään elämänkulkuun. Jälleenrakennusajan muistelukerronta kiteytyy ristiriitaisten tunteiden kerronnallistumiseen aineellisten kiinnekohtien ja ruumiillisen työn kautta. Raskaita muistoja sanallistettiin esineiden ja paikkojen avulla, jotka välittävät menneisyyden tunnemaailmoja. Yhteys kulttuuriseen tarinavarantoon rakentuu suhteessa kerrottuun teemaan ja saavutettavissa oleviin resursseihin, ja yhteys erilaisiin kulttuurisiin tarinaresursseihin vahvistaa kertovaa toimijuutta ja elämäntarinan rakentamista. Mitä moninaisemmin ihmisellä on mahdollisuus käyttää tarinallisia resursseja elämäntarinansa rakentamiseen, sitä vahvemmaksi hänen narratiivinen toimijuutensa rakentuu. Tämä vahvistaa myös (narratiivista) osallisuutta.
Highlights
Edellä lainatussa katkelmassa kirjailija Sirpa Kähkönen kuvaa ”tutussa maisemassa eksymistä” syvimmäksi kokemukseksi sodasta
Uusin tutkimus on ollut kiinnostunut ihmisten kokemusmaailmasta ja tunteista sekä kytkeytymisestä tai kytkeytymättömyydestä kollektiiviseen kertomukseen sodasta[10].Ville Kivimäki, Kirsi-Maria Hytönen ja Petri Karonen tunnistavat suomalaisessa tarinavarannossa kaksi keskeistä tarinalinjaa sotaa seuranneista vuosista
11 Kivimäki, Hytönen, & Karonen 2016, 32–33
Summary
Ei, emme pelkästään muista, me tunnemme sen luissamme ja lihoissamme. Ja hän oli siinä oikeassa, koska tämän tietävät kaikki sodan eläneet: syvin kokemus sodasta on eksyminen tutussa maisemassa, maamerkkien katoaminen, ikiajoiksi.[1]. Edellä lainatussa katkelmassa kirjailija Sirpa Kähkönen kuvaa ”tutussa maisemassa eksymistä” syvimmäksi kokemukseksi sodasta. Kun aineellisen todellisuuden maamerkit ovat kadonneet, ”ikiajoiksi”. Katkelmassa kuvataan myös ”unta”, joka voi olla muisteluakin menneestä 34 paikasta jota ei enää ole tai tapahtuneesta joka ei enää palaa. Kuten muistossakin, voi kulkea ”etäisesti tutun” kaupungin kaduilla, ja myös muistaa sen. Tai kuten Kähkönen muistuttaa, ei vain muistaa, vaan tuntea luissaan ja lihoissaan sodan, jos on sen elänyt. Sodasta muistuttavat ”pomminkuopat” ja poistuneet, maamerkit jotka olivat ennen niin tutut. Muistelukerronnat ovat osa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kynnys ry:n järjestämää Vammaisena Suomessa -elämäkertakeruuta
Sign-in/Register to view highlights & summary Sign-in/Register to access full text options 
Free) 
Talk to us
Join us for a 30 min session where you can share your feedback and ask us any queries you have
Schedule a call
