Abstract

Tässä katsauksessa tarkastellaan liiketaloustieteellisen matkailututkimuksen teemoja Suomessa 2000-luvulla. Katsaukseen on otettu mukaan suomalaisissa instituutioissa tuotettua liiketaloustieteen tutkimusperinteeseen tukeutuvaa matkailututkimusta siten, että esiin nostetaan tutkimusteemoja, joiden piirissä on julkaistu eniten suomalaista tutkimusta. Toisaalta kiinnitetään huomiota myös tutkimusaukkoihin. Katsaus osoittaa, että suomalaista liiketaloustieteellistä tutkimusta hallitsee markkinoinnin tieteenalaan kuuluva tutkimus, kun taas tieteenaloista ’johtaminen ja organisaatio’ sekä ’laskentatoimi ja rahoitus’ tutkimusta ei suomalaisessa matkailututkimuksessa juuri esiinny. Matkailumarkkinoinnin suosituimpia tutkimusteemoja ovat asiakasymmärrys, asiakasarvo, elämys, matkailupalvelujen kehittäminen, imago ja brändi, markkinointiviestinnän ja digitaalisen liiketoiminnan tutkimus sekä matkakohteen johtaminen ja yhteistyö. Jonkin verran tutkimusta on tehty myös yrittäjyystutkimuksen alalla. Liiketaloustieteelliselle matkailututkimukselle on ominaista, että teoreettisen kontribuution lisäksi tutkijat esittävät myös liikkeenjohdollisia suosituksia.

Full Text
Published version (Free)

Talk to us

Join us for a 30 min session where you can share your feedback and ask us any queries you have

Schedule a call