Lectio praecursoria: Oppilaan toimijuus yhteismusisoinnissa

Abstract

Oletteko koskaan miettineet taputtamista, sen tarkoitusperiä tai tavoitteita? Ne voivat olla sosiaalisia tai poliittisia, sillä taputtamalla osoitamme tukea, kiitollisuutta ja suosiotamme, kannustamme, kommunikoimme ja viestimme mielipiteitämme ihmisille ympärillämme. Taputtaminen on myös taitolaji. Missä saa taputtaa ja missä ei? Taputtaminen ei kuulu oikeussaleihin, ei väitöstilaisuuksiin, eikä taputtaa saa myöskään klassisen musiikin konserteissa, mikäli kapellimestarin tahtipuikko jää ylös musiikkiosien välissä. Taputtaminen vaatii siis äärimmäistä tarkkuutta ja on osoitus sivistyksestä, kulttuurisesta ymmärryksestä ja vuorovaikutustaidoista. Tänään, hyvät kuulijat, on kuitenkin tullut hetki rikkoa taputtamisen taitolajin normeja, sillä vain elämällä ja kokemalla tuon hieman häpeällisen taputtamisen hetken yhdessä, kielletyssä kontekstissa, pääsemme tarkastelemaan taputtamisen syvempiä merkityksiä. Mainittakoon kuitenkin, että minulla on tähän kustoksen myöntämä erityislupa. Jokaisen panos on äärimmäisen tärkeä. Kun lasken kolmeen, arvoisa yleisö, tehtävänne on ryhtyä taputtamaan. Se ei kuitenkaan riitä, vaan tehtävänne on synkronoitua mahdollisimman nopeasti taputtamaan samaa tahtia koko joukolla. Samalla toki viestiäksenne minulle, että haluatte aivan ehdottomasti kuulla lisää. Kun huomaatte ja kuulette olevanne samassa sykkeessä, voitte katsoa kannustavasti ympärillenne ja ilmaista eleillänne vierustoverillenne olevanne ylpeitä aikaansaannoksestanne. Onko valmista? Yksi, kaksi, kolme.