Abstract

Tutkimuksessa kartoitettiin varhaiskasvatuksen johtajien työhyvinvointia koronapandemian (COVID-19) aikana. Aineistona olivat johtajien (N = 476)  avokysymysvastukset, joissa he kuvailivat kokemuksiaan omaa työhyvinvointia tukevista ja haastavista tekijöistä. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella helmikuussa 2021 ja se on osa laajempaa Helsingin yliopiston Korona tuli kylään -tutkimusta. Avovastaukset analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin ja luokittelussa käytettiin voimavaroihin perustuvaa työhyvinvoinnin mallia. Tulokset osoittavat, että työn määrän lisääntyminen ja henkilöstöjohtamisen haasteet kuormittivat useimmin johtajien työhyvinvointia. Työyhteisön ja kollegojen vertaistuki koettiin useimmin työhyvinvointia tukevina tekijöinä. Myös varhaiskasvatuksen järjestäjän toimet työn tekemiseen liittyvien resurssien järjestämiseen ja selkeiden toimintaohjeiden laatimiseen tukivat usein johtajien hyvinvointia. Työhyvinvointia haastavista tekijöistä puhuttaessa nousivat esille yhteiskunnassa vallitsevat pandemia-ajasta johtuvat epävarmat olosuhteet, jotka heijastuivat johtajien kokemuksiin omasta työhyvinvoinnistaan. Yhteiskunnalliset olosuhteet luokittelevana osatekijänä on uusi ulottuvuus suhteessa käytettyyn työhyvinvointimalliin. Koronapandemian kaltainen tilanne vaatii työn uudelleen suunnittelua. Tutkimuksen tulosten perusteella suunnittelun painopisteiden tulisi olla työn sisällöissä, vertaistuen käytännöissä ja organisaation tarjoamissa resursseissa.

Full Text
Published version (Free)

Talk to us

Join us for a 30 min session where you can share your feedback and ask us any queries you have

Schedule a call