Lapsen kuoleman sureminen, tunteet ja affektit

Abstract

Affektit ja tunteet ovat tulleet vahvasti yhteiskunta- ja kulttuuritieteisiin, jopa niin, että puhutaan tutkimuksen affektiivisesta käänteestä (esim. Jokinen ym. 2015; Rinne ym. 2020). Kuolema on yksi emotionaalisimmista tilanteista ihmisen elämänkulussa, täynnä affekteja ja tunteita. Tässä artikkelissa pohdimme affektien ja tunteiden välistä suhdetta yhteiskuntatieteellisesti painottuneessa kuolematutkimuksessa. Tutkimuksemme keskittyy kaikkein syvimpään suruun, lapsen kuolemaan. Lähestymme sitä affektiivisena kokemuksena. Affekti on käsitteenä väljä. Se määritellään joksikin, joka on ennen tunteita, ja joka liittyy ruumiillisiin reaktioihin. Selvitämme, millaisia tunteita ja affektiivisuuksia liittyy lapsen kuolemaan. Tutkimuksessa sovelletaan kuljeskelevan etnografian menetelmää (ks. Davydova-Minguet ym. 2022), jossa kuljeskelu ei tapahdu pelkästään konkreettisissa ja fyysisissä paikoissa, vaan etsimme kuoleman affekteja ja tunteita niin ihmisten haastattelupuheesta, epävirallisista keskusteluista omaisten ja kuoleman ammattilaisten kanssa, Facebook-ryhmästä, kuin hautausmaiden hautamuistomerkeistä. Tämän laajan ja monipuolisen aineiston kautta tarkastelemme myös sitä, miten lapsensa menettänyt kohtaa ja hänet kohdataan yhteiskunnan osana, toisin sanoen miten lapsen sureminen ja sen heijastamat tunteet ja affektit rakentuvat osaksi yhteiskuntaa. Tutkimuksemme kautta tuotamme ehkä enemmän uusia kysymyksiä kuin annamme vastauksia.