Kaswutarha – hyötyä, huwitusta ja siweyden tuntoa

Abstract

Artikkelin aiheena on suomenkieliselle valtaväestölle, ”kansalle”, 1860–1930-luvuilla suunnattu puutarhavalistus. Tarkastelujakson aikana Suomi muuttui autonomisesta suuriruhtinaskunnasta itsenäiseksi valtioksi, jonka rakentumisen edellytyksenä oli kansallinen yhtenäisyys. Sitä turvasivat yleisen sivistystason nostaminen ja väestön taloudellisen tilanteen kohentaminen muun muassa maataloustuotantoa tehostamalla. Kotipuutarhaviljely kuitenkin yleistyi kansan keskuudessa hitaasti, ja vielä 1900-luvun alussa sekä puutarhan hyöty- että koristekasvit olivat maan pohjoisosissa lähes tuntemattomia.
 Yksi keino levittää puutarhatietoa kansalle olivat erilaiset opaskirjat. Artikkelin tutkimusaineisto on muodostettu tarkastelujaksolla julkaistuista suomenkielisistä puutarhakirjoista. Kirjojen pääsisältönä on erilaisten puutarhakasvien viljelyn ja käytön opettaminen, mutta käytännön oppien ohella ne sisältävät myös kansalaiskasvatukseksi tulkitsemaani ainesta. Artikkelissa esittelen erityyppisiä kirjoja ja niiden kirjoittajia. Tarkastelen myös, miten kirjoissa perusteltiin puutarhaviljelyn tarpeellisuutta ja millaisin keinoin lukijoita houkuteltiin viljelyn aloittamiseen. Lopuksi pohdin, millaisia arvoja kansan haluttiin omaksuvan viljelyn tuottaman aineellisen hyödyn ohella ja millainen oli se ”hyvän ihmisen” malli, jota puutarhavalistuksella tavoiteltiin.